VANHEMMUUS TÄNÄÄN

Minä uskon, että vaikeus lukea tämän ajan erilaisista ohjeistuksista ja odotuksista muodostuvaa "vanhemmuuden karttaa" sekä tästä aiheutuva ahdistus johtuvat siitä, ettei toi yksityiskohtainen kartta oikeestaan vastaa sitä vanhemmuuden maastoa, jossa me tämän päivän vanhemmat matkojamme taitetaan. Uskon, että tämän päivän vanhemmuus vaatii tämän päivän ratkaisuja: kartan ja kompassin päivittämistä navigaattoriin. Navigaattoriin syötetään päämäärän osoite, sitten seurataan ohjeita. Ohjeita, jotka päivittyvät yllättävän tilanteen sattuessa. Tien ollessa poikki, uudet juuri tässä hetkessä toimivat reittiohjeet päivittyvät hetken päästä. Vauhtia on syytä hetkeksi hidastaa, mutta kun rauhallisesti odottaa, voi määränpäässä huomata, että uuden teknologian käyttöönottaminen mahdollisti monen matkan varrella olleen tiesulun kiertämisen. 

No miten tämä vertauskuva sitten jatkuu, mietit... Minä uskon, että teissä on perheenä kaikki mitä tarvitsette ollaksenne paras mahdollinen navigaattori teidän perheen päämäärien eli pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamisen mahdollistamiseksi. Uskon tähän niin lujaa, etten oikeastaan malta odottaa, että pääsen kulkemaan alkumatkan tästä "kartan päivitysprosessista" rinnallasi!